perjantai 6. tammikuuta 2012

Tiina Rikala Graphics


Tiina Rikala tuottaa Ateljeekadulla graafisen alan palveluja, kuten lehtitaittoja, yritysilmeitä ja kuvituksia. Toimiminen monipuolisissa tehtävissä muodin kentällä tuo myös grafiseen suunnitteluun vaatetusalan näkemystä.



















maanantai 2. elokuuta 2010

Mittatilauskorsetit





Aidon korsetin voit tilata Ateljeekadun ompelimosta, ja sen valmistaa sinulle korsettien ammattilainen Tiina Rikala.

Korsetti tuo itsevarmuutta ja ryhtiä olemukseen. Oikean mallinen korsetti antaa tukea rinnoille ja selälle, tuo uumaan ihan uudenlaista muotoa ja tasoittaa silhuetin. Korsetista on moneksi: se toimii makuuhuoneen piristyksenä, antaa jakun alla ryhtiä ja tuo juhlapukeutumiseen vanhanajan glamouria tai dramatiikkaa. Korsettia voi käyttää sekä alusvaatteena antamaan vartalolle muotoa, että päällivaatteena esimerkiksi juhla- tai hääpuvun yläosana tai huoliteltuna vaihtoehtona topille.

Korsetista voidaan tehdä kevyesti omia muotoja korostava tai vartaloa radikaalisti muokkaava tai mitä vain siltä väliltä. Moderni korsetti viimesitelee asun niin tiukkaan bisnes-neuvotteluun, isoon juhlaan kuin yökerhoonkin.




Latex by Tiina Rikala






Tavallisten ompeluksien lisäksi Ateljeekadulta voit tilata myös lateksivaatteet, mittojen mukaan ja ammattitaidolla valmistettuna ompelimostamme.



Muotokuvat valokuvasta




Ateljeekatu tarjoaa myös muotokuvat omasta valokuvastasi: päivänsankarille lahjaksi tai omalle seinälle muistoksi. Piirrokset tehdään laadukkaalle, paksulle n. A3-kokoiselle paperille, piirroksen hinta on 45 euroa.

Shadow Ties -hattuset




Ateljeekadun myymälässä ja made by-nettikaupassa
on saatavilla uniikkeja Shadow Ties -hattusia ja faschinatoreita, jotka on valmistettu kierrätetyistä silkki-kravateista. Saatavilla myös tilauksesta, esimerkiksi vaarin perintökravatista.

Shadows by Tiina Rikala






Shadows by Tiina Rikala on vanhojen aikojen naisellisuutta henkivä mallisto joka pursuaa tylliä, satiinia, silkkiä ja shifonkia. Mekkoja, puseroita ja hameita sisältävä mallisto täydentyy vielä myöhemmin aidoilla korseteilla.

Mallisto saatavilla Ateljeekadun myymälästä sekä made by-nettikaupasta.

maanantai 17. toukokuuta 2010

Tiina Rikala






Muotoilija AMK, vaatesuunnittelu, graafikko tiina.rikala@ateljeekatu.fi